Tarina S.u.n minis yrityksen takana

Tutustu yrityksen sydämeen – intohimoon, luovuuteen ja ainutlaatuisiin käsityöteoksiin.

 

Sirja Uuttu

  • Tuleva Mallinrakentaja 2028
  • Kuva-artesaani 2017
  • Vaatetusalan artesaani 2011
  • Nukkekotilehden toimituksen graafinen tuottaja, printtiarkit
  • Kotipaikkakunta Hämeenkyrö

Intohimosta todeksi

S.u.n minis sai alkunsa syvästä intohimosta pienoismallien suunnitteluun ja valmistukseen. Tosin sitä ennen on ollut monta vaihetta ja mutkaakin matkan varrella. Vaatetusalan koulutuksen jälkeen (2011) mielenkiinto yrittäjyyttä kohtaan heräsi, mutta silloinen yritysidea ei ollut realistisesti toimiva. Olen kiitollinen, että sain silloin rehellisen ja suoran vastauksen yritysideaani kohtaan.

Graafisen suunnittelun koulutuksen jälkeen (2017) olen toiminut usean vuoden myyjän töissä ja lisäksi kevytyrittäjänä kuvitustöiden parissa. Huomasin kuitenkin, että kuvitustyöt eivät sellaisenaan olleet kaikista suurin mielenkiintoni kohde.

Nukkejen keräilyä ja valokuvausta olen harrastanut jo pienestä lähtien. Silloin tunsin häpeää ostaessani itselleni nukkeja, koska ajattelin sen olevan noloa, mutta nykyään kannan ylpeyttä harrastus- ja yritystoimiin liittyen. Haluan myös muiden löytävän ilon ja onnen harrastusten parissa.

Harrastuspohjalta olen ollut myymässä nukkekotituotteita Tampereen Nukkekoti- ja nukkemessuilla vuosina 2024, -25 ja -26 sekä aloittanut Nukkekoti-lehden toimituksessa printtiarkkien valmistuksen loppuvuodesta 2024. Keväällä 2026 aloitin opinnot pienosimallinrakennus koulutuksessa ja lähdin työstämään omaa yritysideaa reippain askelin eteenpäin.

Ainutlaatuista ammattitaitoa

Tuotesuunnittelussa ja kehityksessä auttavat aiemmat vaatetusalan ja graafisen suunnittelun koulutukset sekä nykyinen pienoismallin rakennuskoulutus. Tavoitteena tuottaa omaleimaisia teoksia ja kehittää yhteistyötä myös muiden harrastajien ja ammattilaisten kanssa.

Miniatyyreissä on hieno mahdollisuus käyttää kierrätysmateriaaleja, kuten pienen pieniäkin tilkkuja sekä niin sanotusti hukkamateriaaleja, joten tuotteiden valmistus on ympäristöystävällistä ja kustannustehokasta.

Nukkekodin tuotteiden, dioraamojen ja tilaustöiden rajattomat mahdollisuuden useiden eri valmistustekniikoiden ja -materiaalien parissa takaavat onnistuneen lopputuloksen.

 

Tavataan täällä:

28.11.2026 klo 10-14  joulumyyjäiset, Sasky IDEA-kampus, Eino Salmelainen katu 20, Ikaalinen, varmistuu myöhemmin

    02/2027  messumyynti, Tampereen Nukkekoti- ja Nukkemessuilla, tarkemmat tiedot lähempänä

    Ilon ja inspiraation lähde

    Koe iloa ja aurinkoisuutta tutustuessasi S.u.n minis yrityksen uniikkeihin tuotteisiin. S.u.n minis kuuntelee asiakastoiveita tarkasti ja suunnittelee sekä valmistaa tilaustyöt huolellisesti ammattitaidolla. Löydä uusia ainutlaatuisia kokonaisuuksia, inspiroidu tuotekehityksen parissa ja vietä aikaasi luovien projektien parissa.

    Verkkosivujen ollessa vielä päivitystä ja uusimpia kuvia vailla, voit tutustua yrityksen Instagram-tiliin (linkki alla). Koe sen kautta jo kuljettua matkaa harrastuksesta kohti omaa yritysideaa. Uudemmat kuvat tulossa myös Instagramiin.

    Logon salaisuudet

    Logo on alkujaan vuodesta 2018, kun aloin suunnitella uutta logoa portfolioon ja käntikorttiin.  Suomalaisena kansallislintuna joutsen symboloi uskollisuutta, arvokkuutta, rehellisyyttä, sisäistä voimaa sekä henkistä kasvua. Lisäksi joutsen muodostaa nimikirjaimet S ja U. 

    S.u.n minis -nimellä on myös useampi merkitys pelkkien nimikirjainten lisäksi. Englannin sana "sun" merkitsee aurinkoa, mikä viittaa tyttönimeeni Päivänsäde sekä aurinkoiseen luonteeseeni.

    Minis -sanan loppukirjain s viittaa englanninkieliseen monikkoon toimien lyhenteenä miniatures (miniatyyrit) sanalle. Suomeksi "sun" on taas puhekielen ilmaisu sanasta "sinun".